ruoaton lautanen

Vituttaa. Töitä on ollut armottoman vähän = rahaa ei lirise = ei ole varaa ostaa _terveellistä ruokaa_. Joten olen alkanut tekemään sitä typeryyttä, etten oikein ole syönyt kuin vain yhden lämpimän aterian päivässä ja pari leipää. Ei vaan ole yksinkertaisesti varaa syödä enempää. Mutta sain tänään tietoa, että huomenna on taas duunivuoro. Jos se siitä. Tuntuisi aivan helvetin hienolta saada vakinaistettua työsuhde esimerkiksi kokonaan yövuoroon tai muuta vastaavaa niin rahantulokin olisi jatkuvaa, eikä tarvitsisi kääntyä veronmaksajien rahojen puoleen, jota on tullut tehtyä jo aivan liian kauan.

Vaaka riekkuu 74kg puolella. Ei ole sentään noussut ylöspäin. Vedän tänään vielä treeniä, kunhan toi päiväsafka on vähän laskenu, ettei lennä yrjö kaareessa. Vatsa, selkä, haukset ja reidet tänään. Jau.

Saisinks yhtä vammasen ja kapean naaman vielä jonakin päivänä,
kuin mitä mulla oli joskus tällöin öhö öhö

vitusti kiloja aivan aivan liikaa

Mä oon niin armottoman pettynyt itteeni. Annoin otteen lipsua noin kuukausi takaisen tapahtuman johdosta ja oon vetänyt alkoholia pesusienen tavalla, enkä todellakaan ole katsonut yhtään mitä oon syönyt. Ällöän itseäni ihan kauheasti, vaikka toisaalta olenkin ilonen siitä, että osasin siirtää ryhävalaan kokoisen ruhoni vaa'an päälle. Lukema 76,5kg sai mut kauhusta paskajäykäks. En voi syyttää joulua. En voi syyttää uuttavuotta. En voi syyttää traagisintakaan tapahtumaa elämässäni. Voin syyttää vaan itseäni, että annoin painon nousta takasin.
Tässä ei auta muu, kuin nousta paskasuosta ja katsoa tyytyväisenä, (kun taas tietää aloituspainonsa) kun paino lähtee töiden mukana putoamaan. Ainakin uskoisin, että se putoaa, kun niin tapahtui viimeksikin. Seitsemän ja puoli tuntia päivässä hikoilemista niin ehkä se antaa pienen potkun perseelle varsinkin siinä vaiheessa, kun lukemat alkavat taas hitaasti mutta varmasti hipoa kohti sitä 69kg rajamaita.

Käytiin btw repäsemässä J:n ja koirien kera kuuden ja puolen kilsan reipas kävelylenkki. Se oli erittäin hyvältä tuntuva veto. Alla pari kuvaa miltä lenkkeillyt matkamies.. tai nainen näytti ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen. Lenkin jälkeinen kuva kertoo selvästi siitä ultimate väsymyksestä mikä yllätti höhöh.

ennen lenkkiä

lenkin jälkeen naama punasena

tupaakka viina ja villit naiset

Huhhuh. Aamulla oli historian kaamein krapula. Vapisutti, päätä särki ja yrjötti avata silmiä. Ja olin viskonut pyykkiläjään törkyiset, oksennuksen peitossa olevat farkut ja musta tuntuu, että mun takillakin on yrjöä. Se nimittäin haisee syntisen pahalle.
Joten tuli vähän irroteltua. Maha pönöttää vieläkin mut se ei haittaa, kyyyllä se siitä tasottuu vielä. Oon juonut päivän aikana miljoona litraa vettä ja olo on jo huomattavasti muikeempi. Koko päivän teki aivan järjettömästi mieli pitsaa ja kaikkea muuta rasvasta tihkuvaa ruokaa, mut pidin pintani; ihan vaan siksi, koska ei ole rahaa. Aahhahahaa.

Ja voi pyhä lehmä, että mun teki mieli limua. Tai oikeastaan _tekee_ mieli limua. 
Ja väsyttää.
Ja tekee mieli katsoa vielä vähän lisää Greyn anatomiaa.
Joten tässä on ristiriitaa; mennäkö köllimään vai jatkaako tuijottelua vielä vähäsen. Ja tulin siihen lopputulokseen, että toljotan vielä pari jaksoa.

En voinut lisätä mitään ihastuttavia kuvia tänne, koska kirjoitan puhelimella ja en todellakaan jaksa vääntää kättä bloggerin kuvapalvelimen kanssa. Koska se on perseestä ja tekee musta hurjan vihaisen. 

vaakapakoilua ja pikkuruokaa

Kävin vaa'alla viimeksi eilen. Painoa oli 73kg. Eli paino oli noussut taas. Mutta nyt päätin pitää noin viikon tauon puntarin kiduttamisessa, ettei homma karkaa käsistä.
Olen syönyt lohisalaatteja, kanarisottoa ja hedelmiä päivien aikana, enkä ole pitänyt itseäni karkeassa nälässä ja tärinöissä. Syömisen ansiosta mä olen jaksanut käydä juoksemassa koiran kanssa ja olen hillunut ja riehunut musiikin messissä himassa, nostellut painoja ja bodannut. Tai en mä tiedä voiko sitä kutsua bodaamiseksi. Ähellystä ja vöyhöttämistä naama punasena ja hampaat irvessä. Mutta kai se ajaa saman asian.

Eniten ehkä olen ahdistunut siitä, että jos mikään paikka ei kiinteydy ja paino ei lähdekään putoamaan. Mutta se on varmaan aika mahdottomuus? Ehkä? Olisi aika surku, jos en pääsisi etenemään tavoitteita kohden.

Pari päivää sitten kameran muistikortille pläsähti kaksi kuvaa siitä miltä kroppa näyttää nyt mutta mä olen vähän kahden vaiheilla. Ihan niitä kuvia en viitsi tunkea tänne ihmisten näkyville, mutta jos saan pari vähän toisenlaista versiota aikaiseksi kuvista niin ehkä sitten. Tai vähintäänkin siinä vaiheessa, kun alkaa näkyä jotakin ...... muutosta tässä vartalovuoressa, että olisi jotain osviittaa siitä, että jotain on oikeasti tapahtunutkin.

Ehkä se tästä pikkuhiljaa.

voi vinhavinha

Huhuh ja semmosta. Eilen paino oli 72,4kg ja tänään 72,6. No, babysteps jälleen. Tänään on taas luvassa liikuntapainotteinen päivä, kun lihakset ehti saamaan tossa välissä lepopäivänsä ja ehtivät palautua tarpeeksi mukavasti, joten tänään taas jaksaa. Tosin virkeystaso on vähän nollissa, mutta ei auta itkupotkuraivarit. Ei se paino itsestäänkään lähde laskemaan.
Ajattelin käydä tutkimassa uusia lenkkireittejä koiran kanssa, ettei olisi niin tylsää ja laitan puhelimen mittaamaan matkaa ja kulutusta niin kattoo sitten kotiin päästyä, että minkälaisen lenkin sitä jaksokaan repästä itsestään irti. Ja jos illalla vielä lysäyttäis leveän peräsimensä kuntopyörän satulaan niin vois kuluttaa hyödyllisemmin ilta-aikaansa ohjelmien parissa, eikä tulisi vain vätysteltyä.

Janoaisin takaisin varastolle duuniin. Nautin sillon niin älyttömästi siitä työn fyysisyydestä, että lähtisin millon tahansa uudestaan leikkimään trukkikuskia ja habaneroa. Sen työn ohessa kun tuli kivasti laihduttuakin mutta sitten, kun työt lopahti, paino hiipi takaisin, kun mä yksinkertaisesti vain laiskistuin enkä vaan välittänyt. Nyt välitän.

oho hups

Aamulla vaaka informoi 72,9kg painosta ja olin iloinen lukemasta. Se, että olen saanut pläskin putoamaan itsestäni näin aluksi niin kivalla vauhdilla on motivoinut jatkamaan eteenpäin, eikä stoppaamaan tähän. Mutta stoppaamisesta puheenollen; kaupasta tarttui mukaan yksi pahe, jonka ajattelin sallia itselleni tänään. Ehkä kerran viikossa (tai parissa viikossa) saa syödä jotain hyvää ?

 

Niinpä. Oho. Semmonen vain takertui käteen eikä se suostunut jäämään enää kauppaan. Ei vaan. Ajattelin, että kun olen nyt ruoskinut itseäni tämän viikon verran ja pitänyt itseäni kovasti nälässä niin saan joskus syödä jotain kivaahyvääkin, johon mä olen epätoivoisen koukuttunut. Mutta en sentään ostanut suklaalevyllistä, vaan tommosen pikkuhyvän ja se on jo askel parempaan öhhöhöö.

Sitten, kun jaksan/tohdin vaivautua, voin antaa osviittaa siitä millaisesta kroppanäkymästä on lähdetty ja noin kuukauden välein voin pläsäyttää kuvan siitä millaiseen tilanteeseen olen aina päässyt oman vartaloni kanssa.

Loppuun vielä kuva siitä mitä harrastetaan täällä aina silloin, kun yritetään pitää ajatukset poissa nälästä. Se auttaa hyvin.

voivoi

Kirjoitan asioista. Turhista sellaisista, joissa ei ole oikein mitään päätä eikä häntää, mutta joista on mulle edes vähän iloa. Eniten ehkä puin sitä (tavanomaisesti), kuinka haluan saada viidessä vuodessa rankasti levinneen olemukseni pienemmäksi ja tavoitteenani on kiskoa itsestäni irti 20 kiloa, jotka olen ehtinyt kerryttämään tähän vartaloon. Ei ole mikään salaisuus, etten liiemmin pidä omasta kropastani, en tunne oloani hyväksi ja kauniiksi vaan onnettomaksi ja rumaksi. Siksi olen tehnyt pientä muutosta elämän osalta, kun kaiken roskamätön paskasafkan alas kiskominen on alkanut tympimään, sekä jatkuvasti pönöttävä vatsakumpu vituttaa. Kun ylimääräisiä kiloja on melkein se kaksikymmentä niin vihdoin olen tajunnut, että asialle voisi tehdäkin jotain eikä vaan istua paikoillaan ja voivotella sitä, kuinka on läskiä joka puolella ja kuinka perse vain leviää, eikä kunto kasva mihinkään. Eihän se kunto kasva, jos ei tee mitään asialle.

Mä olen siis käynyt lenkeillä ja syöminen on vähentynyt railakkaasti ja näiden huimien viiden päivän jälkeen paino on tippunut 76,7 lukemaan 73,7. En ota asiasta mitään painetta, enkä tee tästä itselleni suurta numeroa, mutta haluan vain saada itseni takaisin sinne noin 60 - 55 kiloon, mitä olen joskus ollutkin. Ja uskon, ettei tavoitteeseeni pääseminen ole mahdottomuus. Kuitenkin entisenä bulimikonpoikasena pyrin käyttäytymään nätisti ja tekemään asioita hillitysti, etten ryhdy hölmöksi.

Infoan etenemisestä (eli toisinsanoen pidän itseäni vain kartalla siitä mikä meno mikä meininki) ja läpisen kaikkea kakaa. Hellurei ja helvetin hellät tunteet ja semmosta tällä kertaa.