Kirjoitan asioista. Turhista sellaisista, joissa ei ole oikein mitään päätä eikä häntää, mutta joista on mulle edes vähän iloa. Eniten ehkä puin sitä (tavanomaisesti), kuinka haluan saada viidessä vuodessa rankasti levinneen olemukseni pienemmäksi ja tavoitteenani on kiskoa itsestäni irti 20 kiloa, jotka olen ehtinyt kerryttämään tähän vartaloon. Ei ole mikään salaisuus, etten liiemmin pidä omasta kropastani, en tunne oloani hyväksi ja kauniiksi vaan onnettomaksi ja rumaksi. Siksi olen tehnyt pientä muutosta elämän osalta, kun kaiken roskamätön paskasafkan alas kiskominen on alkanut tympimään, sekä jatkuvasti pönöttävä vatsakumpu vituttaa. Kun ylimääräisiä kiloja on melkein se kaksikymmentä niin vihdoin olen tajunnut, että asialle voisi tehdäkin jotain eikä vaan istua paikoillaan ja voivotella sitä, kuinka on läskiä joka puolella ja kuinka perse vain leviää, eikä kunto kasva mihinkään. Eihän se kunto kasva, jos ei tee mitään asialle.
Mä olen siis käynyt lenkeillä ja syöminen on vähentynyt railakkaasti ja näiden huimien viiden päivän jälkeen paino on tippunut 76,7 lukemaan 73,7. En ota asiasta mitään painetta, enkä tee tästä itselleni suurta numeroa, mutta haluan vain saada itseni takaisin sinne noin 60 - 55 kiloon, mitä olen joskus ollutkin. Ja uskon, ettei tavoitteeseeni pääseminen ole mahdottomuus. Kuitenkin entisenä bulimikonpoikasena pyrin käyttäytymään nätisti ja tekemään asioita hillitysti, etten ryhdy hölmöksi.
Infoan etenemisestä (eli toisinsanoen pidän itseäni vain kartalla siitä mikä meno mikä meininki) ja läpisen kaikkea kakaa. Hellurei ja helvetin hellät tunteet ja semmosta tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti